Vammaisten lasten tulee saada nauttia kaikista ihmisoikeuksista ja perusvapauksista täysmääräisesti ja yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa.
Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Ketään ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, vammaisuuden, mielipiteiden, tai muiden ominaisuuksien vuoksi. Perheillä on oikeus saada riittävästi tukea ja palveluita, jotta lapsilla on mahdollisuus elää osana perhettään ja lähiyhteisöään.
YK: vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva sopimus edellyttää, että vammaisten lasten näkymyksille on annettava asianmukainen painoarvo yhdenvertaisesti muiden lasten näkemysten kanssa. Sopimuksessa myös säädetään , että vammaisilla lapsilla on oikeus saada vammaisuutensa ja ikänsä mukaista apua tämän oikeuden teuttamiseksi.
Aikuisen velvollisuus on kunnioittaa lapsen kehittyviä kykyjä ja tukea lasta itsenäistymään ja kasvamaan vastuullisuuteen.
lähteet: luota mun vahvuuksiin esite